top of page

Heippa!

Yritän tällä sivulla kertoa hieman itsestäni ja taustastani mitkä ovat usein myös yhteydessä omaan arvomaailmaani.

Kuka olen?

Olen Jesse Purtela, 37-vuotta ja asun Lappeenrannan Lauritsalassa. Täällä olen asunut nyt 5 vuotta ja alunperin kaupunkiin tutustuin Amerikkalaisen jalkapallon kautta, mitä siirryin pelaamaan sen hetkisestä kotikaupungistani Kouvolasta. Alunperin kuitenkin olen Hämeenlinnalainen. ​Nuorempana tein töitä mm. turvallisuusalalla ja tuotannon parissa, kunnes 2018 valmistuin Mielenterveys- ja päihdetyöhön erikoistuneeksi lähihoitajaksi ja pääasiallisesti olen saanut työkokemukseni sijaishuollon työtehtävissä, missä nykypäivänä nuorten pahaolo näyttäytyy vahvasti mukana.

 

Suurin osa ajasta sijaishuollon parissa on tapahtunut päihteillä oireilevien nuorten kanssa, joten pidän itse vakavana asiana nuorten päihdeilmiötä ja haluan pystyä siihen vaikuttamaan ehkäisevästi. Olen itse kahden oman lapsen isä ja yhden isäpuoli. Oma esikoiseni on erityislapsi ja tarvitsee vammaispuolen palveluita sekä osallistuu mukautettuun perusopetukseen.

Vuonna 2024 oma kykyni vuorotyöhön heikkeni ja täten jouduin tekemään päätöksen alanvaihdosta ja täten suuntani on liiketoiminnan pariin, enemmän kohti päivätyökeskeistä työelämää. Ajankohtana tilanne on myös itselleni ollut haastava, eikä todellakaan mikään itsestäänselvä läpihuutojuttu.

 

Juuri omakohtaisia kokemuksia ja ympärillä tapahtunutta tarkastellen haluankin ajaa heidän asiaansa, kenen asian tunnen parhaiten. Lapsiperheet, nuoret, työttömät ja myös aasinsiltana rohkeasti yrittää vaikuttaa realistisesti alueen elinvoimaan ja Lappeenrannan kehittymistä nuori- ja työikäislähtöisemmäksi paikaksi asua.

© 2025 Jesse Purtela

bottom of page